sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Wanted

Hyvää huomenta ja mukavaa maanantaita, ehhehh!

Olin lauantaina Janitalla hänen siskonsa wanted-tapahtumassa, johon hänen siskonsa oli tilannut vaatteita ja niitä sai ostaa. Se oli kivaa ja ostin itselleni hameen ja kaksi paitaa. Janitan asunto on todella ihana ja tilava. Mentiin sen jälkeen paikalliseen muutamalle. Kun kotiin pääsin, niin vein Helmin tunnin kestäneelle kävelylenkille ja Helmi juoksi mantteli päällä vapaana ja sinkoili kaikkien jäniksien perään, joita vaan bongasi. Yhden jäniksen se sai aika varmasti kiinni. Voi raukkaa! Kello oli siis 3-4 aamulla, siksi pidin Helmiä vapaana, koska ei kukaan silloin tule vastaan.

Perjantaina kävin Emilialla. Oli tosi kivaa.

Ajattelin tänään töiden jälkeen käydä kaupoilla.

Mooooi!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Suomineitojen pikkujoulut

Eilen Petra piti Finnmaiden's pikkujoulut. Todella hyvä henki. Oli tosi kivaa ja tykkään hirveästi siitä porukasta. Todella hyvä yhteisö, kaikki pitää toistensa puolta ja rohkeasti saa sanoa murheensa ja kysyä apua, ja tietenkin myös jakaa hyvät hetket. Luulen, että Petran kaltaisia kasvattajia on harvassa. Siis sellaisia, joka oikeasti välittää mitä kasvateilleen kuuluu, oli sitten "pelkkä" kotikoira tai kilpaileva kisakoira. Petra teki kaikille paikalla olevien ihmisten koirille omat joulupiparit, jotka olivat sydämen muotoiset ja niissä oli sen kyseisen koiran nimi. Awwwww, kiitos! Myöskin koirat, jotka ovat saaneet jonkun tuloksen tänä vuonna, saivat oman......mikä se nyt on..... No sanotaan vaikka, että oman semmoisen "muistolaatan", jossa oli kirjoitettuna koiran nimi ja se tulos. Upeeta. Selvisi myös muuten sekin, että kuka näyttää Helmiä tammikuun Lahden näyttelyssä. Bueno!




keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Täydellinen takki

Terve!

Ostin eilen täydellisen, vihreän villakangastakin, jossa on hienot bikertakkimaiset kaulukset sekä vino vetskari. Takki on juuri sopivan väljä ja sopii mielestäni minulle todella hyvin.Lisään tähän netistä lataamani kuvan takista. Me like! Pienestä mäkin riemastun.


Olen menossa Toffifeenin elikkä Arskan kanssa Volbeatin keikalle 28.11. Mutkan matkaan tekee vaan se, ettei mulla ole vielä lippua ja nyt pitäisi jostain metsästää mulle lippu. Arska ehdotti, että me mennään sit hyvissä ajoin sinne oville kalastelemaan mulle lippua ja juomaan kaljaa. Hyvä idis! Ollaan aikasemminkin käyty kattomassa volbiittiä.

Youtubesta luukutan nyt Kemmurun JSSAP:tä. Sitä ennen soi Neil Youngin Like a hurricane. Siitä tulee aina mieleen Claudia, Istuva härkä sekä jukeboxi. :D

Morjenttee!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Tyyli-inspistä

Tässä vielä erityisen tyylikäs naikkonen, Alexa Chung. Ihania vaatteita!




maanantai 18. marraskuuta 2013

Ilta Litalla

Huomenta!

Eilen menin Helmin kanssa Litalle viettämään iltaa. Oli todella kivaa ja tavallaan rentouttavaakin, kun Helmi oli mukana ja koirat tulivat toimeen todella hyvin, eikä tarvinnut miettiä sitä, että millon lähtisin kotiin, ettei Helmi joutuisi olemaan liikaa yksin. Pikkuneiti ainakin nukahti samantien, kun kotiin päästiin. Niin rankka riehumisreissu se oli.

Helmi on aina kammonnut vanhoissa junissa niitä portaita, eikä niistä ole tähän mennessä kävelty koskaan itse sisään, eikä ulos. Lähtisi käpälämäkeen aina, jos ollaan menossa sellaiseen junaan, jos suinkin pystyisi. Mä jaksan kyllä nostaa Helmin, mutta en ota riskiä siinä, että kaadun koira sylissäni tms, koska Helmi painaa jo aikalailla. Sen takia kävelin Helmin kanssa Malmin junikselle, että päästäisiin semmoiseen uuteen, matalaan k-junaan. No ei se kävely koskaan pahaa tee, hyötyä siitä oli monella tapaa. Mutta kun sen k-juna siellä Malmilla oli kanssa semmonen vanhan mallinen! No ei voinut mitään, pakko se oli siihen mennä ja otinkin asenteekseni semmoisen päättäväisyyden, ettei järkeäkään ja kappas! Helmi käveli tyynesti vierelläni junan portaita ylös. Voi että, kun olin ylpeä! Joillekkin ne on vaan junan portaat, meille isot kynnykset. Siinä taas huomattiin, että se oma asenne ja mielentila vaikuttaa täysin koiraan ja en ollenkaan ihmettele, ettei Helmi ollut aiemmin uskaltanut portaista mennä, koska minä olen ruvennut miettimään asiaa liikaa ja päässäni on pyörinyt ajatus "Helmi ei uskalla mennä portaita". Helmi meni myös portaat reippaasti alas.

Ei mulla nyt muuta ja taitaa olla aika koirapainoitteinen tämä blogi. Mutta ei voi mitään, niin on mun elämäkin, hehe. No mutta kyllä mä muustakin kirjottelen.

Helmin kasvattajalla on kotonaan lauantaina pikkujoulut btw. Niitä odotellessa!

Tervee!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vain elämää

Hyvää huomenta!

Otsikko varmasti paljastaakin, että mitä ohjelmaa mä yritän katsoa duunissa Ruutu.fi:ssä. Paskempaa sivua ei oo, eikä tuu! Ruutu.fi lagaa 10-15 sekunnin välein, pistää pikkasen ärsyttämään. Mutta mä aion sinnikkäästi jatkaa katsomista loppuun asti, koska onhan sentään Pauli Hanhiniemen päivä ja musta se on noista paras. Mä oisin halunnut Maija Vilkkumaan mukaan ohjelmaan. Hän on musta paras suomalainen laulaja.

Tänään töiden jälkeen aion soittaa Claudialle ja kysyä, että jaksaisiko hän lähteä mun ja Helmin kanssa kävelylenkille. Samalla voitaisiin vähän tottistella ja ehkä illalla, jos ollaan Helmin kanssa oikein reippaita, niin ottaa vähän saalisviettileikkejä. Voisin myös aloittaa mun ikuisuusprojektin, eli kodin siivouksen. Sen aloittaminen on aina yhtä tuskasta. Mutta ai että sitä fiilistä, kun on saanut jotain aikaiseksi ja koti on siisti ja puhdas. Kyllä se siitä. Eilen illalla olin auttamassa Claudiaa siivoomaan hänen kotiaan. Autoin järjestämään vaatteet ja niitä oli paljon. Mikä siinä on, että muiden kotia on paljon helpompi ja vaivattomampi siivota kuin omaa kotia? Muiden luona siihen siivousvälineeseen tarttuminen ja työhön ryhtyminen on lähes kivutonta. Mutta autappa vaan, kun oma hima pitäisi pistää parempaan kuosiin. Ei ei ei. Aina on muuta tekemistä, ei pysty, ei jaksa.

Sovittiin eilen Marin kanssa, että hän käy hakemassa Malmille saapuvasta Kennelrehusta Helmille 5 kg naudan potkaluita. Maksaa vain 6 euroa. Onneksi satuttiin juuri eilen huomaamaan lehdestä, että se on tiistaina tulossa Malmille, koska mä juuri tartten sellasia Helmille ja jos on noin äärettömän halpaa, niin tottahan toki ostan. Eikä tartte muutenkaan neljän luun erissä raahata Murren Murkinasta niitä, vaan nyt saa kerralla ison satsin.

Sain Claudialta illalla yhdet ihanat farkut, rintsikat ja hänelle tarpeettomia hiustuotteita. Loistavaa, koska minä kyllä tarvitsen niitä ja kyllä muuten lähti takut kepeästi, kun laitoin niihin eka vähän hiusöljyä, suosittelen! Sain myös kaksi paitaa. Kiitos Claudia!

Kuvia mulla ei taaskaan ole, mutta laitanpa tähän jonkun vanhan jostain tuntemattomasta syystä.
Kuva on otettu junasta Puolassa kesällä 2011.

Voisin ottaa kuvia ehkä hippasen enemmän.

Moikka!